30.1.2012
Hik
Pieni hikotteleva mäyräkoira on aika huvittava ilmestys. Mäyräkoiraraukasta hikka ei välttämättä tunnu mukavalta. Pitäisiköhän Paavolle ostaa kuppi, josta ruokaa ei voi hotkaista?
29.1.2012
Taikaviitta
Siskoni on virkannut Paavolle hienon ulkoiluviitan, taikaviitan. Viitan taika on siinä, ettei Paavo suostu ottamaan askeltakaan viitta päällä.
Tunnustusta
Sain Ellieliltä tunnustuksen, iso kiitos!
Blogitunnustus on tarkoitus jakaa viidelle inspiroivalle blogille, jossa on alle 200 tilaajaa/kirjautunutta.
Annamari on hieman tuunannut haastetta:
"Ja koska minä olen minä, niin pakkohan minun on tätäkin tunnustusta vähän tuunata. Hitsi. Olen nimittäin tykästynyt kovinRadio Aallon arki-iltaisin klo. 20 - 21 kuultavaa ohjelmaan, Happy hour, jossa soitetaan musiikkia aina yhden kuuntelijan kokoamalta biisilistalta. Olen usein ohjelman aikaan joko koirien kanssa lenkillä (napit korvissa) tai autossa. Olenkin ohjelman innoittamana monasti miettinyt, mitkä kappaleet valitsisin omalle soittolistalle. Joten päätin liittää tunnustukseen mukaan haasteen, jonka saa toki jättää myös toteuttamatta. "
Listaa viisi kappaletta, jotka haluaisit mukaan omalle soittolistallesi. Erittäin mukavaa olisi myös kuulla, miksi valitsit juuri kyseiset kappaleet.
Valitsin omat kappaleeni juuri sillä perusteella, että ne olisi kiva kuulla radiosta vaikkapa lenkkeillessä:
Sitten siirrytään kesästä suoraan talveen! VinterNoll2 on mielestäni Kentin parhaita biisejä. Myös tätä bändiä on tullut kuunneltu lenkillä.
Myös Lapkolla on komppi kohdallaan, toimii. Kappaleissani on näköjään sekaisin iloa ja synkkyyttä!
Von Hertzen Brothersilta olisin voinut valita minkä tahansa muunkin kappaleen. Ajattelin kuitenkin lopettaa lenkkini rauhalliseen ja leppoisaan tunnelmaan. Tämä kävisi vaikka venyttelymusiikiksi!
Tänä viikonloppuna on harmittanut, ettei Paavosta vielä ole lenkkiseuraksi. Lauantaina oli ehdottomasti talven komein ilma. Olemme kuitenkin joutuneet tyytymään pikaisiin pyrähdyksiin pihalla.
28.1.2012
Nimikkopyyhe
Tällä viikolla oli Paavon nimipäivä. Me ohitimme päivän juhlimatta, mutta eräs läheinen muisti Paavoa nimikkopyyhkeellä. Kyllä kelpaa pyyhkiä tassut omaan pyyhkeeseen ulkoilun jälkeen. Paavon mielestä parasta pyyhkeessä, niin kuin kaikissa muissakin tavaroissa, on tuotelappu.
27.1.2012
Kaksin kotona
Mies lähti viikonlopuksi pilkkireissulle, joten edessä on kokonainen viikonloppu kahdestaan Paavon kanssa. Katsotaan, miten meidän käy. Tiedossa on ainakin tätä:
Päiväunien ohessa aion pohdiskella viittä musiikkikappaletta, ne liittyvät Elliellin haasteeseen. Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
24.1.2012
Ekoja kertoja
Kun mies varasi aikaa Paavon ensimmäiseen rokotukseen, kerrottiin eläinlääkäriasemalta, että rokotuksen voi antaa jo alle 12 viikkoiselle. Koska madotukset oli annettu, saimme ajan jo tälle viikolle.
Itse en päässyt mukaan, mutta Paavo selvisi kuulemma reissusta hyvin. Vain pientä protestointia kuljetusboksista. Se ei edes huomannut pistosta kun eläinlääkäri tarjosi herkkuja. Eläinlääkäri totesi, että Paavo on vielä hieman isin poika (saattaa selittää vinkunan yksin jäädessä) ja huomasi pienen napatyrän. Tyrä ei kuitenkaan vielä aiheuta toimenpiteitä.
Teimme tänään myös ensimmäisen kaupunkireissun, lyhyt kävely parkkipaikalta eläinkauppaan oli elämys. Niin paljon ihmeteltävää, ihmisiä ja nuuskutettavaa. Minä en muuten koskaan ole saanut niin paljon huomiota kuin tänään kävellessäni vilkkaalla kadunpätkällä 10-viikkoisen mäyräkoiran kanssa...

22.1.2012
Onnea Doris
Etsiskellessäni netistä tietoa mäyräkoirista, lueskelin tarkkaan läpi muun muassa Doriksen elämästä kertovan blogin. Nyt tuo vauhtimimmi täyttää vuoden. Ja Paavo lähettää onnittelut kuvan kera:
Ja jos jotakuta muuta kiinnostaa, Doriksella on menossa synttärikisa, käykää kurkkaamassa!
21.1.2012
Voi vinkuna ja haukahdus
Koirankasvatusoppaissa neuvotaan menemään yksinoloa harjoittelevan koiran luokse silloin kun se lopettaa vinkumisen ja haukkumisen. Mitä tehdään, jos koira ei hiljene?
Pieni partacuda
Takana on jo reilu viikko koirallista elämää. Hämmentävän nopeasti sekä Paavo että me olemme tottuneet uusiin rutiineihin. Paavo on fiksu poika ja luonnettakin löytyy sen verran paljon, että taatusti meitä vielä jossain vaiheessa koetellaan. Esimerkiksi luita on jo välillä komenneltu reippaasti.
Tänään pitäisi käydä hankkimassa Paavolle autoiluboksi. Tähän asti koira on istunut kiltisti minun sylissäni. Toivotaan, että autoilu sujuu jatkossakin yhtä mallikkaasti.
Kuvassa meidän isokorvainen ja -tassuinen pieni partacuda!

18.1.2012
Ulkoilua
Rivitalossa on helppo nostaa pentu takapihalle melko usein, pakkasista johtuen ulkoiluhetket ovat melko lyhyitä. Joskus Paavo syöksähtää heti pissimisen jälkeen takaisin ovelle odottamaan sisäänpääsyä, toisinaan taas kulutetaan hetki leikkien. Terassilta löytyvät kuivat lehdet ovat hauskoja rouskuteltavia.
Takapihalla Paavo on vapaana, sillä korkeat lumikasat estävät vielä toistaiseksi pienen mäyräkoiran äkilliset etenemiset. Etupihalla puolestaan harjoitellaan pannan ja talutushihnan käyttöä. Kuten kuvasta näkyy, ne eivät saa varauksetonta suosiota.

16.1.2012
Etukäteisahdistus eroahdistuksesta
...jota ei tietenkään saa näyttää koiralla.
Koska yöt olivat menneet hyvin ja Paavo vaikuttaa reippaalta ja rohkealta, päätimme eilen aloittaa yksinoloharjoitukset. Yksin jäävälle koiralle rajataan alue keittiöön ja pesuhuoneeseen. Käytännössä laitamme lehtikompostista tehdyn aidan olohuoneen ja keittiön väliin. Oviaukko on nimittäin niin suuri, ettei siihen saa tavallista aitaa.
Ensimmäinen muutaman minuutin yksinoloharjoitus ei mennyt hyvin. Yritimme toimia ohjeiden mukaan ja jätimme hieman väsähtäneen Paavon kiinnostavan luun kanssa omalle puolelle ja menimme itse makuuhuoneeseen. Kun Paavo tajusi olevansa yksin alkoi melkoinen konsertti, jossa käytiin läpi kaikki äänialat. Kaikissa ohjeissa tietenkin neuvotaan, että takaisin pitää mennä vasta kuin koira hiljenee. Tässä tapauksessa emme viitsineet jäädä odottamaan kauanko hiljenemiseen menisi.
Nyt minä tietenkin stressaan kovasti siitä, miten saamme pötkelön totutettua yksin oloon, ilman että rivitaloasuntomme naapurit saavat hermoromahduksen. Kaikki vinkit aiheeseen liittyen otetaan kiitollisena vastaan.

15.1.2012
Rauhaisa yö
Kaksi ensimmäistä yötä kului niin, että toinen meistä nukkui sohvalla ja Paavon peti oli siinä vieressä. Yöt sujuivat melko rauhallisesti, joten päätimme muuttaa nukkumisjärjestelyä ja siirtyä makuuhuoneeseen.
Sänkymme on tavallista korkeampi ja pelkäsin hieman, että Paavo yrittää hyppiä sänkyä vasten tai kitisee halutessaan viereen. Vielä mitä. Kävimme kymmenen jälkeen nukkumaan, Paavo nukkui pedissään kiltisti hieman yli kuuteen. Sitten hän teki hienosti sekä pissat että kakat sanomalehdelle, leikki hieman ja jatkoi uniaan. Me havahduimme uudelleen kahdeksan jälkeen ja totesimme, että taitaa olla koiran aika saada ruokaa.
En tiedä mihin asti pödkelö olisi vedellyt hirsiä, jos me emme olisi nousseet ylös. Toivottavasti tulevatkin yöt ovat yhtä helppoja.

13.1.2012
Ensi hetket
Nyt on uusi asukas ollut talossa kokonaisen vuorokauden. Kotimatka sujui hyvin, Paavo nukkui kiltisti reilun puolen tunnin automatkan. Tultuaan uuteen kotiin Paavo teki kakat keskelle olohuoneen lattiaa ja sen jälkeen tarkisti reippaana poikana paikat.
Myös ensimmäinen yö sujui hyvin, Paavo kuorsasi omassa pedissään eikä vinkunut yhtään. Peti oli lattialla sohvan vieressä ja mies nukkui sohvalla hieman levottomammin.
Tänään olemme käyneet pari kertaa ulkona hämmästelemässä valtavia lumikasoja. Välillä tulee virtapiikkejä, mutta iso osa pötkylän ajasta menee toki nukkumiseen. Epäilen, että ensi yöstä tulee ensimmäistä levottomampi. Paavo kun tajusi, että sohvalla ihmisten kainalossa on kivaa.
Kuvassa oma koti, peti ja luu!

12.1.2012
Tervetuloa
Tämän päivän jälkeen ei mikään tässä taloudessa ole ennallaan. Paavo muuttaa tänään kotiin. Tervetuloa!
8.1.2012
Kasvunvaraa
Meillä on asustellut jo muutaman vuoden oikeaa Paavoa rauhallisempi tapaus. Kyseinen karvanaama pääsi testi-Paavoksi. Sisareni on nimittäin virkannut Paavolle nutun. Ja sääennusteiden perusteella lämmikkeelle olisi käyttöä. Tosin testi-Paavon kokeilun perusteella viitassa on vielä kasvunvaraa.
Viitta on tehty marraskuussa ilmestyneen Suuren Käsityölehden ohjeella, joka on tarkoitettu aikuiselle mäyräkoiralle. Oli melko vaikeaa arvioida, minkä kokoinen pentu on kotiutuessaan. Doriksen blogista löysin kuvan pikku-Doriksesta ja cokis-pullosta. Ne olivat melko samankokoisia. Sen perusteella siskoni yritti arvioida kokoa. Iso kiitos siskolle hienosta viitasta!
Itse en osaa virkata, mutta olen suunnitellut villapaidan neulomista ensi talveksi. Tai sitten vaan lisätään vauhtia pakkasasteiden lisääntyessä. Onko teidän koirillanne käytössä millaisia lämmikkeitä?

6.1.2012
Vertailua
Ennen joulua ja tammikuun alussa julkaistuissa teksteissä on tarkoituksella melko samantyyppinen kuva. Niistä on helppo verrata, miten nopeasti pienessä koirassa tapahtuu muutoksia.
Parissa viikossa Paavolle oli ilmestynyt tuuheampaa karvoitusta kulmiin sekä partakarvoja. Kunnon karkkaripartaa joutuu tietenkin vielä odottelemaan, mutta nyt jo näkee että hyvä karkkarikarvoitus on tulossa.

3.1.2012
Vielä hetki
Pennuilla on nyt ikää seitsemän ja puoli viikkoa. Vielä 10 yötä ja sitten tää muuttaa meille:
Paavo muuttaa uuteen kotiin viimeisenä kolmesta pennusta.
Paavo muuttaa uuteen kotiin viimeisenä kolmesta pennusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)