31.12.2011
Kelpaa Paavon pödkähtää
Muru-koira kasvoi liian isoksi ensimmäiseen petiinsä, joten Paavo sai sen lahjoituksena. Pistin pedin pesukoneeseen, epäilyistäni huolimatta peti selvisi kylvystä vaurioitta. Nyt kelpaa Paavon tulla ja pödkähtää omaan petiin.
26.12.2011
Harjoitelua
Jouluna tuli harjoiteltua koirakodin elämää, sillä joulun vietossa oli myös sisareni puolivuotias espanjan vesikoira. Aika monta kertaa tuli sanottua EI ja ALAS. Eihän se ole pienen koiran vika, että jouluruoat tuoksuvat niin turkasen hyvälle!
Paavokin sai osansa joululahjoista, yhdestä paketista löytyi puruluu.

22.12.2011
Saanko esitellä: Paavo
Hän se on, meidän Paavo. Ikää reilut viisi viikkoa. Kolmesta veljeksestä hän valikoitui Paavoksi sopivan kokonsa ja hiljaisuutensa takia. Yksi pennuista oli selvästi pienempi ja samankokoinen velipoika oli puolestaan huomattavasti äänekkäämpi. Vielä noin kolme viikkoa ja Paavo muuttaa meille.
19.12.2011
Yrsa ja koirat
Etsiskelin kirjastosta kirjoja hakusanalla mäyräkoira. Kovin montaa tärppiä ei tullut. Muutama kirja vaikutti mielenkiintoiselta, yksi niistä oli Yrsa Steniuksen vuonna 2008 ilmestynyt Koiria rakkautta ja surua.
Takakannen perusteella odotin hassunhauskoja koiratarinoita. Sisältö oli kuitenkin pettymys. Vaikka tiesin, kuka Stenius on, olisi minun pitänyt tietää vielä enemmän suomenruotsalaisista kulttuuripiireistä. Mäyräkoirat jäivät sivuosaan kun Stenius luotasi omia tuntojaan. Minua ärsytti myös se, että kirja ei edennyt kronologisesti vaan se hyppeli vuosikymmenestä ja koirasta toiseen ja sisälsi aivan liikaa epämääräisiksi hahmoiksi jääviä sukulaisia. En siis voi suositella kyseistä kirjaa.
Ajattelin kuitenkin jatkaa mäyräkoirakirjalinjalla ja tilata sivukirjastoomme Sesse Koiviston Mäyräkoiran päiväkirjan. Ainakin Koiviston Eläintarha olohuoneessamme -kirja teki minuun suuren vaikutuksen parikymmentä vuotta sitten.

17.12.2011
Tarvikkeita
Pentua varten on nyt hankittu ensimmäiset tarvikkeet. Ostimme eläinkaupasta kynsisakset, kongin, aktivointilelun ja harjan. Kaupassa oli jonkinlainen remonttimyynti ja tarvikkeet olivat alennuksessa. Sen takia myös hyllyt olivat melko tyhjiä, eikä esimerkiksi sopivia ruokakuppeja ollut saatavilla.
Tutkin tavaroita tarkemmin kotona, aktivointipalloa markkinoitiin kissoille ja harja oli tarkoitettu terriereille. Toivottavasti mäykkyselle ei tule identiteettikriisiä.

13.12.2011
Vierailuja eläinkaupoissa
Tulevalle koiralle ei vielä ole hankittu mitään. Peti saadaan siskoltani, heillä espanjan vesikoira kasvoi ensimmäisestä pedistään ulos. Silti ruoka- ja vesikuppi, kynsisakset ja muuta perustarviketta pitäisi käydä ostamassa.
Olen käynyt useamman kerran läheisen marketin yhteydessä olevassa eläinkaupassa katselemassa. Mitään en ole ostanut, sillä myyjät eivät ole vaivautuneet tulemaan pois kassan luota ja kysymään, tarvitsenko apua. Ja taatusti olen joko itsekseni tai miehen kanssa pyörinyt hämmentyneen näköisenä hyllyjen välissä. Vain kerran kaupassa on ollut muita asiakkaita.
Viikonloppuna kävimme toisella paikkakunnalla isohkossa eläinkaupassa. Pyörimme siellä neljän ihmisen voimin, mutta myyjä ei kiinnittänyt meihin huomiota. Keskusteli vain toisen ihmisen kanssa. Kävelimme mielenosoituksellisesti ulos ilman ostoksia.
Olen aloittelija, tarvitsen neuvoja ja hyvää palvelua. Mistä sellaista saa? Eivät kai kaikki eläinkaupat ole tällaisia?

9.12.2011
8.12.2011
Koirakouluista
Olen etsiskellyt tietoa täkäläisistä koirakouluista. Koirakoulujen pitäjät eivät joko tarvitse hakukonenäkyvyyttä tai eivät osaa hakukoneoptimointia, sillä googleen perusteella täällä on vain muutama koirakoulu. Erään keskustelupalstan avulla minulle selvisi, että koirakouluja onkin enemmän.
Koska tarkoituksena on viedä koira pentukurssille, on ajankohta helmi-maaliskuussa. Ajankohdan talvisuuden takia lisäpisteitä saavat koirakoulut, jotka järjestävät tuntinsa halleissa. Muuten nettisivujen perusteella on kovin vaikea saada kuvaa siitä, kuka oikeasti olisi paras kouluttaja.
Yhdelle jo soittelin ja kyselin kevään kursseista. Hän ei tiennyt vielä ajankohtia, käski seurata nettisivuja. Jotenkin olisin toivonut parempaa asiakaspalvelua ja vaikka pientä tietopakettia kursseista. Ehkä yksityisyrittäjällä oli vain huono hetki.
Saisikohan kurssista alennusta, jos antaisi kouluttajalle vinkkejä hakukoneoptimointiin...

6.12.2011
Ensikohtaaminen
Kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa pikkukoiruuksia. Mammakoira oli hurjan kiltti ja antoi meidän silitellä ja katsella pentuja. Kovin rauhallisia ja unisia kavereita olivat, eivät vielä paljon muusta maailmasta välitä. Ja sen verran pieniä, että kaikki kolme mahtuivat syliin kerralla. Suloisia ne ovat!
5.12.2011
4.12.2011
Saukkoja
Jostain syystä mäyräkoirien lisäksi myös muut pötkyläiset matalajalat ovat lähellä sydäntäni. Mäykkyvideoiden ohella olen katsellut lähiaikoina youtubesta myös saukkovideoita. Vitsikkäitä otuksia, vai mitä?
2.12.2011
Satunnaisia asioita
Lueskeltuani ison määrän mäyräkoirablogeja, olen tullut siihen tulokseen että
mäyräkoirat pitävät muun muassa:
- maksamakkarasta
- hedelmistä ja marjoista
- nukkumisesta
mäyräkoirat eivät pidä:
- aikaisista herätyksistä
- vesisateesta
mäyräkoirat pitävät muun muassa:
- maksamakkarasta
- hedelmistä ja marjoista
- nukkumisesta
mäyräkoirat eivät pidä:
- aikaisista herätyksistä
- vesisateesta
1.12.2011
Tiedonkeruuta
Koska en ole koskaan asunut koirallisessa taloudessa, on koiran hankkiminen minulle suuri mysteeri. Sen takia yritän kerätä mahdollisimman paljon tietoa asioista. Keskustelupalstoja olen vältellyt, sen sijaan olen lueskellut joidenkin kasvattajien kotisivuja sekä koirakirjoja.
Kirjastossa erilaisia koiraopuksia on melkoinen valikoima. Selkeimmän tiedon on mielestäni tarjonnut Tuire Kaimio. Jostain syystä vierastan ulkomaisia koirakirjoja. Jotenkin ajattelen, että koirankasvatuskulttuurin erot ovat isoja eri maissa. Eli olen hyvin ennakkoluuloinen. Haluan kuitenkin murtaa ennakkoluuloni, joten vinkkejä hyvistä koti- ja ulkomaisista koiraopuksista otetaan vastaan.

29.11.2011
Tutkailua osa 1
Koiran hankkiminen vaikuttaa näköjään aika moneen käytännön valintaan. Kuten siihen, millaisen puhelimen aion seuraavaksi hankkia. Mikään valtava kiire uudella puhelimella ei ole, mutta olen hiljalleen kartoittanut vaihtoehtoja. Eniten minua houkuttaisi hankkia iPhone. Osittain siksi että käytän kotona Applen kannettavaa, joten puhelin ja kone toimisivat sujuvasti yhdessä.
Havahduin siinä vaiheessa, kun mies totesi, että koiratutkaohjelmia saa nykyään myös Androidille. En ollut tullut ajatelleeksi, etteivät ne välttämättä toimi kaikissa puhelimissa, kun vaihtoehtoja on nykyään niin paljon. Saakohan niitä myös iPhonelle? Nopean googlailun perusteella vaihtoehtoja ei ole montaa. Hunting Trackerin kotisivujen mukaan heidän tutkansa pitäisi toimia myös iPhonen kanssa.
En kuitenkaan ole vielä ehtinyt kovinkaan paljoa perehtyä eri tutkavaihtoehtoihin. Mieluiten haluaisin talouteemme parhaan ja toimivimman tutkan, puhelinyhteensopivuus ei ole vaatimuslistalla ykkösenä. Pitänee perehtyä aiheeseen jossain vaiheessa ajan kanssa, vinkkejä otetaan vastaan!
28.11.2011
Vakuutuksista
Jos metsästyksen jumalatar Diana suo ja meidän kykymme riittävät, on mäykystämme tarkoitus kouluttaa metsästyskoira. Tämän takia olemme ajatelleet ottaa koirallemme vakuutuksen.
Kyselin tarjousta omasta vakuutusyhtiöstäni sekä muutamasta muusta. Useimmissa vakuutusyhtiöissä eläinvakuutus on sidottu kotivakuutukseen, eli sitä ei saa erillisenä. Tiedän, että vakuutusten vertailu on vaikeaa ja raivostuttavaa, ja sitä se oli myös tällä kertaa. Vakuutukset kattavat eri asioita ja omavastuuosuudet vaihtelevat.
Ehdottomasti suurin yllätys oli se, miten kallis eläinvakuutus on. 900 euron arvoisen koiran vakuutus maksaa vuodessa lähes saman verran kuin yli 70 neliön asunnon. Osaako joku selittää minulle, mistä tämä johtuu? Minä en kykene sitä käsittämään.
PS: Mies totesi meidän koiramme metsästävän Tapion valvovien silmien alle...eikö Tapio ole metsän jumala ja Diana metsästyksen? Molempi parempi, sovitaan niin!

27.11.2011
Ensimmäinen hankinta
Olemme tehneet ensimmäisen koiraan liittyvän hankinnan. Tosin tämän hankinnan tarkoituksena on nimenomaan olla tuottamatta iloa koiralle. Ostimme uuden kenkätelineen, joka mahtuu pieneen tuulikaappiimme. Toivotaan, että kengät säilyvät suojassa ja ehjinä.
26.11.2011
1/5 mäyräkoiraa
Olen pohtinut mäyräkoiran hankkimista jo monen vuoden ajan. Aluksi ajatuksissa oli sileäkarvainen versio. Kun törmäsin metsämieheen, suunnitelmat muuttuivat ja ryhdyimme pohtimaan karkkarin hankkimista yhteistalouteemme.
Ajatuksissa oli ottaa pentu joskus keväällä 2012. Seurailin kuitenkin jatkuvasti Suomen Mäyräkoiraliiton sivuja ja niin eräänä syksyisenä päivänä pentuvälityssivuille ilmestyi tieto mielenkiintoisesta pentueesta. Molemmilla vanhemmilla on näyttöjä metsästyskyvyistä sekä kaipaamiamme ajo-ominaisuuksia. Täällä päin Suomea ajavia mäykkyjä on vähemmän, mutta iloksemme tämä kennel sijaitsee lähellä meitä. Niinpä teimme alustavan varauksen ja jäimme odottamaan, synnyttääkö mäykkymamma urospennun.
Marraskuisena yönä mamma synnytti kolme urosta. Nyt olemme jo niin pitkällä, että varausmaksu on maksettu ja omistamme yli 1/5 eräästä mäyräkoiran pennusta. Pentu muuttaa talouteemme tammikuussa 2012.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)