Paavo oli käynyt samassa paikassa aiemminkin, mutta eri trimmaajalla. Kerroimme, että kyseessä on itsepäinen koira ja kehotimme käyttämään kevyttä kuonokoppaa.
Paavo jäi parturoitavaksi ja isäntäväki päätti mennä sillä aikaa syömään. Olimme juuri tehneet tilauksen, kun trimmaaja soitti. Paavo kuulemma pyristelee vastaan, eikä trimmaaminen onnistu. Trimmauksen voisi hoitaa kahden trimmaajan voimin joskus myöhemmin.
Söimme nopeasti ja kiiruhdimme trimmaamoon. Trimmaus onnistui nätisti, kun isäntä piteli Paavoa. Trimmaaja ei tainnut tietää, millaisia ovat itsepäiset mäyräkoirat.
Ja Paavon mielestä omistajat eivät tarvinneet laatuaikaa vaan Paavo-aikaa.
Voihan Paavoa ;) Trimmaaja ei tiennyt, että jos mäyräkoira saa kerran periksi, se pistää seuraavalla kerralla täysin ranttaliksi...
VastaaPoistaEikä sitä, että mäyräkoirat ovat hyviä näyttelijöitä.
PoistaTotta, täälläkin tarvitaan kiinnipitäjä aina kun mennään trimmaamoon. Aika usein oon trimmannut selkäpuolen itse, mutta kaikki muu on jäänyt tutun trimmaajatytön harteille. Se on sitä aluetta, missä Ellikin alkaa rimpuilemaan. Puremista se ei ole onneks ainakaan vielä intoutunut harrastamaan, eli kuonokoppaa ei ole tarvittu. Mutta sanotaan, että sen pitäisi rauhoittaa koiraa, en tiedä. Paavo näyttää vähän 'otetulta' kuvassa, toivottavasti se ei kuitenkaan oikeasti murjottanut.
VastaaPoistaEllillä on muuten kans hyvä karvankasvu ja se trimmataankin yleensä kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Nyt tosin harkitsen, jättäiskö tään syystrimmin välistä. Elli kun palelee aina trimmin jälkeen, ennenkuin karva alkaa kunnolla kasvaa uudelleen. Ja talvi tulossa. Täytyis osata tehdä sellainen talvitrimmi, missä ei menis karvat niin tyyni. Paavolla näyttäis justiinsa olevan vähän sentapainen.
Paavo oli yrittänyt kuonokopasta huolimatta näykkiä trimmaaja, isäntää ei. Tosin pahimmissa paikoissa se yritti kiivetä isännän syliin.
PoistaNyt ei otettu ihan klaniksi. Hyvään aikaan sattui trimmaus, kun pahimmat kurakelit ovat vasta tulossa.
En nyt juuri muista käytättekö Paavoa näyttelyissä. Jos ette, niin nyppikää se turkki itse. Se nyppiminen ei vaadi kovin kummoista koulutusta. Säästätte muuten varmasti yhden päivällisen hinnan. Ossi vaikka muuten on kova luu antaa nyppiä suhteellisen helposti ja olenkin tehnyt tämän ihan alusta alkaen itse. Tosin Ossin karvankasvu on sen verran hidasta, että nypin Ossin vain kesää vasten oikein kunnolla. Terveisii M-L ja Ossi.
VastaaPoistaTähän mennessä ei olla käytetty, tulevaisuudesta ei tiedä. Nyppiminen voisi olla hyvä opetella siksikin, että täällä trimmaamoihin pitää osata varata ilta-ajat kuukausia etukäteen.
VastaaPoistaPaavon karvan kasvu on valitettavasti aika nopeaa, nyt edellisestä nyppimisestä oli reilu viisi kuukautta.
Hyvä Paavo! Pidä puolesi, mää tuun kyllä apuun jahka saan tän suuni palaneen - sitte pelustetaan vaikka yhes Mäyläkoilien Pelastusalmeija! t. Mauli-setä
VastaaPoistaVoi Mauri, kävin lukemassa sun kohtalosta. Palanemista ei kun paranemista!
PoistaOnneksi oon lyhytkarvainen.
VastaaPoistat. Ollikka
Olli, olet superonnekas mäyräkoira! t. Paavo
VastaaPoista