12.2.2013

Ikäviä uutisia

Terveisiä sairastuvalta. Paavolla todettiin tänään haimatulehdus. Paavolla alkoi ripuli sunnuntai-iltana ja viime yönä koira myös oksensi.

Kun Paavo ei tänä aamuna suostunut syömään tai juomaan soitin eläinlääkäriin. Saimme ajan puolillepäivin. Fiksu eläinlääkäri otti verikokeet, sillä edellisestä ripulista oli aikaa alle pari kuukautta. Ja vaikka oireet eivät suoraan viitanneet haimatulehdukseen, sillä siinä kai yleisempi oire on oksentelu.

Muut veriarvot olivat kunnossa, mutta myöhemmin valmistunut haimakoe näytti positiivista. Sen enempää en vielä tiedä, sillä en saanut enää iltapäivällä eläinlääkäriä puhelimeen.

Hoitaja välitti ohjeet ja käski antaa pienen annoksen hiilihydraattipitoista ruokaa eli riisiä sekä lisäksi rasvatonta raejuustoa, kanaa tai eläinlääkäristä ostettua ID-ruokaa. Huomenna pitää soittaa uudestaan eläinlääkärille ja päivittää vointi. Sen jälkeen taas mietitään, miten edetään.

Paavo on kuitenkin ollut virkeämpi ja lääkärissä annettu pahoinvointipiikki on selvästi helpottanut oloa.

ps. Annapa siinä mäyräkoiralle hiilihydraattipitoista ruokaa kun se nyppii riisit pois ID-ruoan ympäriltä...

12 kommenttia:

  1. Voimia teille kaikille!
    Pidämme peukkuja ja lähetämme parantavia muiskauksia Paavolle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiskaukset taisivat auttaa, sillä Paavo on tänään jo paljon reippaampi!

      Poista
  2. Voi kurja. Tätä ei Paavo olisi ansainnut. Toivottavasti ressukka paranee pikaseen ja voi nauttia huolettomista kevätpäivistä. Tsemppiä teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Vointi on jo parempi, ruokavaliohoitoa jatketaan ja ensi viikolla sitten jälkitarkastukseen, jos uusia oireita ei ennen sitä ilmene.

      Poista
  3. Hirmuisen paljon tsemppiä Paavo!
    Kyllä sää siitä paranet, mää niin toivon sitä koko mäyräkoiramaailman puolesta.

    -Olli-

    ps. äippä tuli vähän surulliseksi, kun se tietää mäyräkoiraihmisenä, kuinka sydäntäsärkevää koiran sairastaminen on. Parane pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Olli! Olli saisi oikeastaan tulla opettamaan Paavolle riisinsyöntiä, se kun ei oikein maistu. Ja on kyllä kamalaa katsoa, kun toinen on kipeä. Siksi olenkin ollut iloinen kun vointi on tänään parempi.

      Poista
    2. Kun Ollilla oli ripuli-oksennustauti, eläinlääkärissä kehoittivat laittamaan palasen lihaliemikuutiota riisinkeittoveteen tuomaan makua.

      Poista
    3. Nyt onneksi ruoka maistuu, kun riisin sotkee hyvin IDn sekaan.

      Poista
  4. Pikaista paranemista Paavolle! Olen tätä vinkkiä tarjonnut muillekin, mutta herkkävatsainen Mauri suostuu syömään riisiä siten, että kypsennän ensin vedessä noin teelusikallisen jauhelihaa mikrossa. Sitten siivilöin lihat pois nesteestä, ja laitan siihen riisit tilalle. Samalla koira saa kovasti tarvitsemaansa nesteytystä - Mauria kun on ollu aina vaikea saada vatsatautisena juomaan mitään. Toinen hyväksi koettu tapa on lisätä riisin joukkoon loraus AB-piimää. Voimia teille! t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, täytyy kokeilla. Riisi meni jo vähän paremmin alas, kun sotkin siihen hieman rasvatonta raejuustoa. Jauhelihan maku olisi kuitenkin taatusti herkullisempi kuin raejuusto!

      Poista