Tuota kuvassa näkyvää punkkaria ei tarvitse varoa, mutta niitä pienempiä punkkareita eli punkkeja täytyy. Ilmeisesti punkit tarttuvat erityisen hyvin kosteasta heinikosta ja sitähän näin syksyllä riittää.
Koko kesässä ei ollut kuin pari punkkia, mutta tällä viikolla on tarvinnut nyppiä useampia pois Paavosta. Tietysti tuo pitkä karvakin varmasti kerää punkkeja helpommin kuin trimmattu.
Vaikka Paavo osaa olla aikamoinen rontti, antaa se tehdä hoitotoimenpiteitä nätisti. Edes punkin nyppääminen naamasta ei aiheuta vastustelua.
No niimpä justiisa! Luultii jo etton punkit männy tältä sulalta ku ee oo näkynnä. Vielä vuan pittää jatkoo turkin haravoemista pihalla käännin jäläkee.
VastaaPoistaSullon kommee tuo turkki. Vaekka suattaa tosijaannii olla hankala siitä niitä punkkija löötee.
Niistä huolimata, naatittaan syksystä!
Syksy on ihana, punkeista huolimatta. Raikkaita ilmoja ja hyviä tuoksuja. Ja metsäretkiä!
PoistaKoetetaan varoa punkkareita. Ossin lisäksi syynään nykyään itsenikin, sattuneesta syystä. Toista kertaa eläissäni en tahdo tälläistä punkkikuuria syödä. Terkut Kirkkikseltä M-L ja Ossi.
VastaaPoistaOvat kyllä ikäviä ötököitä.
VastaaPoista