5.3.2013

Lisää odotusta

Kysyin jälleen labratuloksia, joiden piti alunperin olla tiedossa viime viikon keskiviikkona. Eläinlääkäristä otettiin yhteyttä laboratorioon ja selvisi, että näyte ei ole koskaan mennyt perille saakka. Voi kun asia olisi selvinnyt aiemmin. Nyt joudumme huomenna menemään uudelleen näytteenantoon.

Ja koska näyte lähetetään laboratorioon Saksaan, täytyy minun lähteä töissä ajoissa, jotta näyte ehtii postin matkaan.

Sitten taas odotellaan viikon verran, että tulokset valmistuvat. Olettaen, että näyte tällä kertaa matkaa Saksaan saakka. Elämme edelleen epätietoisuudessa sen suhteen, onko koiralla vielä haimatulehdus.

Ja dieetti jatkuu. Paavo on laihtunut aika hurjasti viimeisten viikkojen aikana. Nyt olemme suurentaneet ruoka-annoksia, mutta energiaa ei tietysti ole niin paljoa kuin normaalimuonassa.



8 kommenttia:

  1. Voi Paavo rakas, älä kuihdu kokonaan tuolla kurjalla dieetillä!
    Emännälle hurjasti tsemppiä kaiken tuon hädän, huolen ja touhun keskelle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Onneksi Id-riisi-piimämössö maistuu Paavolle hyvin.

      Poista
  2. Voi kurjuus, tuollainen moka! Aivan kauheeta kun muutenkin huolesta kankeena odottelet tuloksia ja sit pitäis vielä uudet kokeet ottaa. No, kaikkea sattuu, ei voi mitään. Pidämme peukkuja, että tällä kertaa onnistuu. Peukutamme myös Paavon paranemisen puolesta.

    Voi Paavo kulta, koita nyt tuupata se haimatulehdus hornan tuuttiin, jotta jaksat taas temmeltää. Harmitus kun joudut moisella dieetillä olemaan. Toivottavasti tulet pien kuntoon! Haleja ja rapsuja Paavo-söpöliinille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postihan se ilmeisesti on mokannut, ei voi mitään. Ja kiitos peukutuksista, onneksi Paavo on muuten virkeä ja pirteä oma itsensä. Välitän rapsutukset!

      Poista
  3. Hah, siellä mokattiin kuin terveyskeskuksessa. Olen olettanyt että eläinlääkärit olisivat tarkempia....

    Aivan älyttömän suloinen kuva Paavosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyte lienee kadonnut postin kuljetuksessa, mutta ihmettelen miksei eläinlääkäriasema kysynyt aiemmin, onko näyte mennyt perille. Tällä kertaa lupasivat varmistaa asian. Ja kuvassa Paavolla on korva heikun keikun, kuten tavallista.

      Poista
  4. Höh, odottaminen on kurjaa. Toivotaan kuitenkin, että tulokset on hyvät ja Paavo terve poika.

    VastaaPoista
  5. Toivotaan tosiaan, että dieetti on auttanut ja haimatulehdus on mennyttä.

    VastaaPoista