13.12.2011

Vierailuja eläinkaupoissa

Tulevalle koiralle ei vielä ole hankittu mitään. Peti saadaan siskoltani, heillä espanjan vesikoira kasvoi ensimmäisestä pedistään ulos. Silti ruoka- ja vesikuppi, kynsisakset ja muuta perustarviketta pitäisi käydä ostamassa.

Olen käynyt useamman kerran läheisen marketin yhteydessä olevassa eläinkaupassa katselemassa. Mitään en ole ostanut, sillä myyjät eivät ole vaivautuneet tulemaan pois kassan luota ja kysymään, tarvitsenko apua. Ja taatusti olen joko itsekseni tai miehen kanssa pyörinyt hämmentyneen näköisenä hyllyjen välissä. Vain kerran kaupassa on ollut muita asiakkaita.

Viikonloppuna kävimme toisella paikkakunnalla isohkossa eläinkaupassa. Pyörimme siellä neljän ihmisen voimin, mutta myyjä ei kiinnittänyt meihin huomiota. Keskusteli vain toisen ihmisen kanssa. Kävelimme mielenosoituksellisesti ulos ilman ostoksia.  

Olen aloittelija, tarvitsen neuvoja ja hyvää palvelua. Mistä sellaista saa? Eivät kai kaikki eläinkaupat ole tällaisia?

2 kommenttia:

  1. Eläinkauppaan tartte mennä koiran kanssa. Silloin ainakin koira huomioidaan. Tosin K kävi taannoin kaupassa koiran kaa ja palas minuutin päästä uudelleen eikä myyjät tunnistaneet enää, vaikka hetkeä aiemmin olivat olleet koiran kimpussa...

    VastaaPoista
  2. Joo. Pitää vaan odotella ensin muutama viikko, että saadaan se koira. Tosin nyt alkaakin pantaa ja hihnaa lukuun ottamatta olla perusasiat hankittuna.

    VastaaPoista