31.12.2012

Lääkkeitä mäyräkoiralle

Paavo on ennen vatsatautiaan joutunut ottamaan ainoastaan matolääkkeet ja ne ovat menneet hienosti alas. Nyt meitä hieman jännitti, miten tablettien ja muiden otto sujuu.

Alkuun syöttämämme Canikurin Paavo nuolaisi suoraan lusikasta, ei onglmaa. Toista nestemäistä ainetta, kaoliini-pektiiniä, yritimme antaa aluksi suoraan ruiskusta. Ilmeisesti ruisku oli Paavosta niin hämmentävä, ettei lääkkeen otto meinannut sujua. Aineen maussa ei ole vikaa, sillä kun rupesimme annostelemaan aineen ruoka-annoksen päälle, hävisi se siisitisti nappuloiden mukana.

Antibiootit puolestaan ovat tabletteja, joita annetaan puolikas kahdesti päivässä. Ne laitetaan pienen jauhelihamurun sisään ja hupsista hei, sinne ne häviävät mäyräkoiran (pohjattomaan) mahaan. Onneksemme Paavo tykkää ruoasta, joten lääkkeiden otto on ollut helppoa!

Kuvan mäyräkoira liittyy tapaukseen. Vaikka vatsatauti ei vienyt voimia, oli jouluna muuten niin paljon tekemistä, että tapaninpäivän iltana maistui uni mummun luona.

12 kommenttia:

  1. Paavo osaa ottaa rennosti! Hetken kesti hahmottaa koiran sijaintisuunta kuvassa.

    Rauhaisaa vuodenvaihdetta Paavolle ja ihmisväelleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo hallitsee kummalliset nukkuma-asennot, välillä epäilen ettei sillä ole lainkaan selkärankaa.

      Poista
  2. Rennokasta ja lennokasta uutta vuotta! Juu, ja ilman vatsapöpöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, pöpöt ovat onneksi kaikonneet!

      Poista
  3. Hienosti menee Paavolla lääkkeet alas. Onneks tosiaan tuo ruoka kuitenkin maittaa, sa sinne piilotettua lääkkeet.

    Mukavaa ja rauhallista uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavolle maittaa ruoka, aina! Hyvää uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  4. Rennosti vaan kohti uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Iloista Uutta Vuotta! Onneksi olet levännyt, Paavo, että jaksat suunnata tuleviin seikkailuihin!:)

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia samoin, ihana Mirkku!

    VastaaPoista
  7. Mukava, että lääkkeiden syöttö kuulostaa teillä helpolta :) Meillä isompi vetelee ne vaikka paljaaltaan, mutta pienempi omaa maagisia kykyjä kaivella ne ihan kaikesta erilleen. Epäilen, että vaikka musertaisin lääkkeet jauhojen sekaan ja leipoisin koirankeksejä, se onnistuisi siitä huolimatta erottelemaan ne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyräkoirilla on hämmästyttäviä kykyjä, ehkä lääkkeenerottelukyky liittyy mäykyn luontaiseen epäluuloisuuteen!

      Poista