8.2.2012

Yksin kotona

Parin viikon kotihoidon jälkeen Paavo on joutunut jäämään yksin kotiin. Olemme onnistuneet järjestelemään työvuorojamme niin, että Paavo on ollut reilut neljä tuntia itsekseen.

Ensimmäisinä päivinä Paavo jäi tyytyväisenä nuolemaan kongia. Sitten se tajusi, että hänhän muuten jää tänne yksin ja rupesi protestoimaan asiaa haukkumalla. Haukkuminen kestää onneksi vain hetken. Kysyin asiaa tänään naapureilta eivätkä he ole kuulleet haukkumista kuin kerran.

Päivän aikana kongi on tyhjennetty ja raksuilla täytettyä palloa pyöritelty. Sen sijaan puruluutikkuihin ei kosketa, vaikka ihmisten läsnä ollessa ne kelpaavat. Mitä lie kapinointia.

Nyt alkuvaiheessa Paavo viettää aikaansa kylpyhuoneessa. Siellä on ikkuna ja valoa, tilaa puuhastella sekä joka mäyräkoiran suosikki: lattialämmitys. Jossain vaiheessa varmaan laajennamme aluetta keittiöön. Huomenna on uusi koitos, kun Paavo joutuu oleman kokonaisen työpäivän verran itsekseen.

Loppuun kuvasarja seisontaharjoituksista. Istumista ei ole koskaan tarvinnut opettaa.


















Mutta miten mäyräkoira opetetaan seisomaan?

10 kommenttia:

  1. jaa... kyllähän siitä pentukoulussa oli puhetta mutta nelli seisoo mieluummin kuin istuu tai makaa niin sitä ei tarvinnut opettaa... kuten ei myöskään pöydällä oleskelua - siitä on hyvä kytätä mitä ruokaa tehdään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä Paavon takamus napsahtaa maahan ihan ilman käskyä, mutta seisomisen kanssa on vähän niin ja näin. Kaipa sitä vielä ehtii....

      Poista
  2. Vau, hienoa että Paavo näyttäisi jo sopeutuneen yksinjäämiseen. Elli ei vielä tänä päivänäkään juuri koske puruluihin ja tikkuihin yksinjäädessään. Poikkeuksena possunkorvat, joista kuitenkin osa säästetään esiteltäväksi ihmisten paluuseen.
    Kun oleskelualuetta laajennetaan, kannattaa muistaa piilottaa sähköjohdot, ettei käy kuten Myrskylle. Lienet lukenut tällistä hänen blogistaan. Paavo on kyllä niin suloinen joka kuvassa, mutta en mä ehkä opettais ruokapöydällä seisomista. Elli on pari kertaa itse hypännyt auki jääneen penkin (pirttikalusto) kautta pöydälle herkkuja syömään. Tästä viisastuneena yritämme muistaa laittaa penkit kiinni, eikä jätetä herkkuja pöydälle. Onnistuiskohan toi seisominen vaikkapa silityslaudalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luin Myrskyn sähköisestä kokemuksesta. Kylppärissä ja keittiössä ei olekaan onneksi saatavilla johtoja. Jos joskus olohuonekin avataan, niin sitten pitää ehkä järjestellä. Hyvä havainto tuo ruokapöytä. Paavo tosin ei vielä esim. ole tajunnut kerjätä ruokia. Ja toivottavasti ei alakaan kerjätä. Silityslautaa en omista...mutta kylppärissä on onneksi pöytätaso, jolla voinee treenata.

      Poista
  3. Teillähän vaikuttaa tuo yksinjääminen jo lupaavalta :) Meillä menestys on edelleen vaihtelevaa. Tuosta seisomisesta on itsellä kyllä kauhukuvia :D Ryhdyin opettamaan sitä Pinjalle tosi myöhään, joskus viime keväänä ennen näyttelyitä eikä se meinannut millään tajuta sitä. Se ei voinut käsittää, että mitään ei oikeastaan tarvitse namin eteen tehdä, kun seisoa pönöttää :D No näyttelyharjoitusten, olohuoneenpöydällä seisomisharjoitusten ja runsaiden namien avulla se oppi "jäätymään" paikalleen, mutta eipä se kovin kummoiselta näytä vieläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään Paavo oli ekaa kertaa työpäivän verran itsekseen. Vähän haukkuen se jäi kotiin ja kongiinkaan ei oltu koskettu, mutta ei myöskään pahemmin riehuttu. En tiedä ovatko kaikki mäyräkoira kovin "istuvaisia" tai ainakin Paavo melkein aina istuu heti kun vauhti pysähtyy.

      Poista
  4. Voi Paavo, Paavo, ku teil on samat ankeet harjotukset käynnissä ku meilläkin. Mut nyt kyl kannattaa harkata, ettei käy ku mulle, että olen jo vuosikas, enkä osaa seistä. Siis näytteluposeerata.

    Koiranäytelmään ollaan menossa huhtikuussa, joten kai täs viäl kerkee. Hajottele, Paavo, ahkerasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei vielä näytelmiä ole tiedossa, mutta jos Myrskyllä on hyviä harkkavinkkejä niin ne otetaan vastaan. Paavo ei tosiaan ihan vielä tajunnut, että miksi ihmeessä pitäisi joutavia seisokella kun istuakin osataan.

      Poista
  5. Noh, ku mä oon melko noviisi tällä harjoitussaralla, niin en kauheesti vielä pysty auttamaan. Mut sen verta, että tassujen alle kannattaa laittaa joku liukumaton matto tai muu vastaava. Siin on jämäkämpi seisoo. Mä meen yksityistunnille samaan paikkaan, missä kävin viime vuonna pentukurssia. Mä kerron sitten uutiset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooo, ihan henkilökohtaista opetusta, mahtavaa. Meillä alkaa pentukurssi parin viikon päästä.

      Poista