26.10.2013

Jälkihommia

Tänä syksynä Paavolle on tarjoutunut pari tilaisuutta MEJÄ-harjoitteluun. MEJÄ on siis metsästykoirien jäljestämiskoe, ei jäniksen metsästys, kuten eräs sukulaiseni Facebookissa arveli.

Paikallinen mäyräkoirayhdistys järjesti keväällä MEJÄ-kurssin, siinne emme valitettavasti päässeet. Kurssiin kuului harjoitus myös syksyllä ja sinne saimme peruutuspaikan.

Ensimmäisen jäljen Paavo aloitti hieman hakien. Syykin selvisi pian, jäljen varrelta löytyi tuore supikoiran kakka. Se taisi hieman sekoittaa Paavoa. Ensimmäiseltä makuulta lähtien jäljestys sujui paremmin. Tosin Paavo eteni lähes jaloissa. Lopulta sorkkakin löytyi.

Sen jälkeen menimme vielä toisen jäljen, jonka päässä ei valitettavasti ollut sorkkaa. Toisen jäljen Paavo meni vauhdilla ja liina pitkänä. Paavo oli ilmeisesti tajunnut, mistä on kyse.

Pari viikkoa sitten Paavon isäntä toi hirvijahdista sorkan ja veti sillä jäljen. Paavo lähti taas melko varovasti liikkeelle, mutta suoritti jäljen.

Toivottavasti syksyn hirvijahdissa ei tule haavakkotilanteita, mutta jos niin käy, Paavon voi laittaa jäljelle. Sen verran näyttöä osaamisesta jo on.


6 kommenttia:

  1. Hienoa Paavo. Löysit hiaaanon sorkan. Terveisii M-L ja Ossi! Pääsikkös vähän lipaiseen sorkkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorkka oli melkein yhtä pitkä kuin pötkö! Ja vähän sai Paavo maistella, muttei liikaa, ettei mene massu sekaisin!

      Poista
  2. Wau! Mahtavaa, Paavo! Ja kertakaikkiaan edustava kuva metsämiehestä!;)

    VastaaPoista
  3. Kuvassa Paavolla on päällä työvaatteet eli reippaan värinen huomioliivi!

    VastaaPoista
  4. Hyvä Paavo,oot reipas :)
    Tuo trimmi hymyilyttää edelleen,sehän pitäis nyppiä uudestaan :) :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo melkoinen turjake. Karva kasvaa sen verran nopsaan, että kohta tosiaan pitää taas nyppiä.

      Poista