29.3.2013

Paavo edestä, Paavo takaa

Paavosta on vajaan puolentoista vuoden aikana otettu varmaan tuhansia valokuvia. Valitettavasti yhtään kuvaa ei ole teetetty paperiversioksi asti. Niinpä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä Paavosta kuvakirjan.

Kirjaan valitsimme reilut 100 kuvaa. Ei ollut ihan pieni urakka kahlata kuvia läpi ja miettiä, mitkä pääsevät kirjaan asti. Oli kuitenkin hauska kerrata, miten pikkupötköstä on kasvanut komea nuori mäyräkoira. Oheisessa kollaasissa on kuvakirjaan päätynyttä materiaalia!

Reipasta pääsiäistä kaikille!


8 kommenttia:

  1. Olen minäkin miettinyt kuvien kuvakirjaa kun noita kuvia riittää. Mutta kuten totesit, on yllättävän iso urakka joten se on jäänyt, toistaiseksi....

    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien läpikäyminen oli isoin urakka. Kirja itsessään oli aika helppo tehdä, valmis toiminto laittoi kuvat aikajärjestykseen. Sitten vaan muokkasin haluamani sivut. Siltikin istuin useampana iltana koneen äärellä!

      Poista
  2. Sama juttu, kuvia tuhansittain. Tosin suurin osa niistä on ainakin jossain määrin epäonnistuneita. Mutta niistä onnistuneista otoksista kyllä varmaan sais ihan kuvakirjankin, mutta kuten Nellikin sanoi: turhan iso urakka.

    Hienoja kuvia löytyi Paavosta, mutta kovin on pieniä (vaikka klikkasinkin kuvaa suuremmaksi). Tuollainen kuvakollaasi olis kiva seinällä vaikkapa julisteena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen etten ihan heti ryhdy samaan urakkaan, vaikka kirja itsessään syntyi helposti. Tuo kollaasikin syntyi hetkessä Picasan kollaasitoiminnalla. Osa kuvista kyllä jäi pieneksi, mutta useimmat on jo blogissa nähty!

      Poista
    2. Tulin vielä ilmoittamaan, että meidän blogissa olis teille tunnari, käykää hakemassa! :)

      Poista
    3. Kiitos, käydn kurkkaamassa!

      Poista
  3. Koiran lisäksi on satoja kuvia matkoista, mökiltä jne. Huokaus ja toinenkin, kukapa ne saisi järjestykseen ja kuvakirjaksi... helppo ottaa kuvia, mutta sitten ne jäävät tietsikalle. Pitäisi olla energisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Kuvakirjassa on se hyvä puoli, että paperikuvat pitää valikoinnin ja teettämisen lisäksi vielä saada sinne albumiinkin.

      Poista