24.2.2013

Apua kaivataan

Murkkuikä on tuonut tullessaan remmiräyhän. Aiemmin lenkillä ei ollut ongelmia, nyt Paavo rähisee valtaosalle muista koirista. Ja kyse ei ole pienestä haukahduksesta vaan rähinästä. Napakka ei ei auta, vaan huuto jatkuu useimiten niin kauan, että toinen koira on jo kaukana.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee haimatulehdus. Tiukka ruokavalio jatkuu, eikä ylimääräisiä koulutusherkkuja sallita. Milläpä siis kiinnittää koiran huomio pois lajitovereista?

Emäntä ei kohta enää kehtaa kulkea Paavon kanssa ulkona. Muut koiranomistajat ovat jo taatusti tuominneet meidät huonoiksi ihmisiksi ja vielä huonommiksi koiran kasvattajiksi.

Mikä siis avuksi, ettei meidän tarvitse siirtyä öiseen lenkkeilyyn? Kaikki neuvot otetaan kiitollisina vastaan!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Täytynee hankkia koulutuslelu. Nykyiset pallot ja solmunarut ovat liian isoja lenkkikäyttöön.

      Poista
  2. Jos Paavo on pallohullu (kuten Basse) sen voisi saada pallolla tai vaikka lumikokkareella houkuteltua leikkimään, kuten MyrskyTuisku ehdottikin. Mutta jos se on kuten Arttu, menee ulkona hajujen perässä, kuurona ja sokeana emännälle, en osaa neuvoa. Koska olen itse samassa pulassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää testailla leluja. Veikkaisin kuitenkin, etteivät lelut ole herkkujen veroisia.

      Poista
  3. Paavo saanut rajatonta huomiota ja hellyyttä sairauden vuoksi,silläpä se luulee että kaikki onkin nyt sallittua. Johtajuus jutuille kuulostaa,ruotuun palautusta jotta löytyy hallittavuutta ja sitä myöten pallokin kiinnostaa ohitustilanteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mikko diagnoosista! Laihan ruokavalion lisäksi laitetaan Paavo nyt myös henkiselle vedelle ja leivälle. Josko tuo luupää asettuisi.

      Poista
  4. Enpä tiedä onko hyötyä tai mahdollista toteuttaa, mutta katsekontaktin katkaisemisen vois kuvitella katkasevan rähisemisen. Lemmy haukku koirakoulussa (erinäisissä tilanteissa) niin kouluttaja käski vaan kääntämään koiran niin et näköyhteys katkee. Miten sen teet mäyräkoiralle, siinäpä kysymys kun jalkojen välistä näkee ja kroppa kääntyy helposti 180 astetta. Ja tää kääntö sitten tietysti hillittyyn viilipyttytyyliin, riuhtominen vaan yllyttää. Oon saanu toimimaan Lemmyllä, jos jää tuijottamaan takana tulevaa koiraa niin käänsin rauhallisesti sen pään eteenpäin niin jatkoi tyytyväisenä matkaa (muutaman toiston jälkeen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman kerran tuo on toiminut, ei aina. Nyt on onneksi aika korkeat lumipenkst, jolloin matala mäyräkoira ei näe kaikkia kauemapana kulkevia koiria!

      Poista
  5. Saman ongelman kanssa painitaan täälläkin, syy kyllä taitaa olla toinen. Mirkun päälle on nimittäin kahdesti hyökännyt noin kuukauden sisällä 50-kiloinen koira.
    Nyt haukutaan sitten kaikki isommat koirat. Siis KAIKKI, mukaanluettuna kääpiösnautserit, bichonit, Mirkkua isommat chihut jne.
    Jos keksitte ratkaisun, raportoittehan siitä? Voisimme mekin sitten kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mirkku-pieni, ei sun kimppuun saa hirmut hyökkäillä! Rähjääminen rasittaa sekä emäntää että koiraa. Meillä tosiaan voi olla kyse tuosta kasvattajan yllä mainitsemasta johtajuusongelmasta. Kokeillaan, auttaisiko tiukennettu kuri.

      Poista
  6. Meillä on toiminut seuraavat: Pieni vinkuva possu, joka on annettu Maunolle suuhun, ennen kuin se huomaa toisen koiran. Vaikka ohitus olisi mennyt vähän huonostikin, kehutaan heti, kun ohi on päästy ja koira on ollut ok (eli siis sen hetken jälkeen, kun koira on ohituksen jälkeen rauhoittunut). Lisäksi on viimeiseen asti vältetty supertiukkaa hihnaa, eli niin kaukaa ohi kuin vaan mahdollista. Ollaan käyty myös hengailemassa ulkona silloin, kun siellä on paljon koiria, menemättä kuitenkaan lähelle/ohi. Toivotaan, että tilanne tasaantuu, aika räyhäherkkiä taitavat nämä mäyrispojat olla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäyrispojan ego on aika iso. Tsemppiä teillekin treeneihin!

      Poista