18.11.2012

Näytelmäharjoituksissa

Paikallinen mäyräkoirayhdistys järjestää uudella asuinpaikkakunnallamme näytelmä- ei kun näyttelyharjoituksia. Päätin lähteä Paavon kanssa katsomaan, ihan jo siksikin, että se saisi kontaktia muihin koiriin.

En ole suunnitellut Paavolle suurta uraa näyttämöllä. Ihan siksikin emme ole asiaa ajatelleet, että Paavon toinen palli on antanut odottaa itseään. Viimeisen kuukauden aikaa palli on kuitenkin pullahtanu melkein kokonaan esiin.

Näytelmäharjoituksiin hallille kokoontui Paavon lisäksi neljä muuta mäykkyä, pari villakoiraa ja muutama muu. Mäykkyjen joukossa oli nelikuukautinen kaniinimäykky. Se oli kovin pieni ja suloinen!!

Harjoitusten aluksi kuljimme ringissä, pihvitikun johdolla se sujui Paavolta hyvin. Ja Paavo kuulemma myös seisoo nätisti. Silloin, kun se tarkkailee muita koiria. Kun se nostetaan pöydälle, ei asento ole niin hyvä. Herkun tarjoaminenkin saa Paavon laittamaan pyllyn maahan. Eli tarvitsemme seisontatreeniä.

Paavo antoi nätisti tutkia itsensä, eikä edes yrittänyt pussailla 'tuomaria' niin kuin eräs mäykky-ystävämme.

Saatamme käydä jatkossakin näyttelyharjoituksissa. Tosin jos menemme oikeaan näyttelyyn, toivon että saan Paavolle kokeneemman esittäjän. Itse en tunne oloani luontevaksi. Onko kokeneemmilla antaa näytelmävinkkejä?

6 kommenttia:

  1. Myrsky: Sullahan on, Paavo, menny näytelmät nätisti. Olisit ny vähän pussannut sitä tuomaria, kyl ne siitä tykkäävät. Muakin kehuivat hyväluontoiseksi.

    Viimeks ei menny putkeen, ku tuomari sano, että mulla on pihtipolvet. Ittellään oli! Mut hianoo, että oot Paavo Pallinen, ny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sa olet kylla hyva esimerkki Myrsky! Sulla mitkaan pihtipolvet ole, oot malliesimerkki mayrakoirasta! Ja joo, Paavolla on melkein molemmat pallit, ihan eivät ole viela tasakokoiset!

      Poista
  2. No siis luonnollistahan se on, että istutaan heti, kun nami tulee näköpiiriin! Sit annetaan tassua. Tai mennään makuulle, kyllä jollain tempulla se nami sitten irtoaa!

    Mä en käy näytelmissä. Koska mun mamma on hermoraunio niissä. Lähtee kehässä väärään suuntaan ja unohtaa hakea arvostelupaperin tuomarilta ja sitä rataa. Kerta riitti, mä vien ennemmin mun mamman rauhalliselle metsälenkuralle... Mut neuvoina mä antaisin, että hyviä nameja pitää olla, mää en ainakaan tekis yhtään mitään muuten!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sa olet Jalo hyvin opettanut sun huoltajat antamaan herkkuja kun naytat temppuja! Hyva! Paavo tykkaa pihvitikuista. Ja vahan tuota hermoraunioitumista pelkaan omalla kohdallanikin. Sekä sitä, että haukun tuomarin, jos Paavon komeutta ei ymmarreta!

      Poista
  3. Mä en oo käyny ikinä oikeissa näytelmissä, emäntä ei oo uskaltanu lähtee mun kanssa. Tollasiin harjotuksiin voisin kyllä lähtee, jos täällä olis tommonen meikäläisten oma yhdistys. Hienoa, että teillä on lajitoverien oma poppoo!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ajateltiin menna uudestaan, kivaa oli. Lopussa sai juoksennella ja leikkia vapaasti! Sun pitaa Mirkku aloittaa jarjestaynyt maykkytoiminta siella teilla!

      Poista