9.8.2012

Kesän lapsi?

Sekä minä että mieheni jouduimme tänä aamuna lähtemään töihin ja työmatkalla melko aikaisin. Ja voin kertoa, että yöt ovat jo aika pimeitä. Ainakin neljän aikaan yöllä on vielä melko pimeää. Tänään oli myös kylmä, lämpömittari näytti kuutta lämpöastetta.

Paavo oli kuulemma ollut melko närkästänyt, kun joutui aamulenkille pimeässä. Vaikka Paavo on syntynyt keskellä pimeintä marraskuuta, ei se raukka tietenkään muista, että on olemassa sellainenkin pimeä vuoden aika. Joka on kohta täällä.

Ja silloin on vielä kylmää ja märkääkin. Voi kesästä nauttivaa mäyräkoiraraukkaa.

10 kommenttia:

  1. Täällä ihan samat fiilikset. Kesätyttö Mirkku TÄRISI tänään kylmästä, vaikka päällä oli vuorillinen sadetakki. Mitenkähän tulevasta talvesta selvitään...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, Mirkku tarvitsee villapuvun tai sähköhuovan!

      Poista
  2. Eilen oli täälläpäom 10 astetta aamulla. Nelli ei ole vielä moksiskaan. Vaikka luokittelen kyllä Nellin myös kesän lapseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli perjantaiaamuna kuuden maissa +4,5 hrrrrr. Minä tosin taisin siitä häiriintyä enemmän kuin Paavo.

      Poista
  3. No täällä Kirkkonummella oli karvan alle kymmenen astetta puoli kahdeksan aikaan aamulla, kun kävimme Ossin kanssa aamutoimilla. Täällä on jollakin tuntemattomalla narttukoiralla selkeästi juoksu, kun Ossi on niin levoton. Kait sitä talvesta taas selviitään. Ennenkin on selvitty. Ja sitäpaitsi vasta ensi kuussa on syksy:) M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on tosiaan vasta tulossa, minulla on nimittäin kesälomaviikko vasta elokuun lopussa. Veikkaisin, että ainakin täällä aamupissalenkit lyhenevät entisestään, mitä koleampaa ja märempää tulee.

      Poista
  4. Murukin taitaa olla kesäasetuksilla, kun minkä tahansa vaatteen päälle pukeminen tuntuu sen mielestä tarkoittavan, että ollaan menossa ulos. Heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vähänkin näyttää siltä, että on mahdollisuus, kannattaa yrittää, ajatteleepi Muru.

      Poista
  5. Herranjestas mikä komea nuoriherra siitä suloisesta pikku-Paavosta onkaan kehkeytynyt. Parta ja kaikki. Tuo tyynen rauhallinen katse, liekö silmänlumetta? ;) Paavo näyttää muuten aika tummalta kuvissa.

    Toi pimeässä kulkeminen on Ellille yhä edelleen hankalaa ja vastenmielistä. Miksei pimeä aika voisi tulla kellon mukaan. Aina iltaisin, esim. klo 22.00 humpsahtaisi pimeys, joka väistyisi vaikkapa klo 5.00 aamulla (tai teillä klo 4.00) pois päivän tieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo ihan hämmentyy kehuista! Mitä lie Paavo mietiskelee, kujeita varmaankin. Harvemmin se noin rauhallinen on!

      Paavo on melko tumma, valokuvissa se vielä korostuu. Riistanväriä näkyy parhaiten niskassa, kyljissä ja jaloissa. Pää on tumma ja niskan alta hännänpäähän menee melkein musta alue. Muistelisin, että mamma-Bamilla on samanlainen "selkäjuova".

      Joo, olen samaa mieltä tuosta pimeydestä. Itselleni on joskus kesällä vaikea nukkua kun on valoisaa (kiitän silmälappuja) ja talvella pimeään on vaikea herätä. Pian nähdään, miten Paavo suhtautuu säännölliseen pimeyteen aamulenkeillä.

      Poista