19.12.2011

Yrsa ja koirat

Etsiskelin kirjastosta kirjoja hakusanalla mäyräkoira. Kovin montaa tärppiä ei tullut. Muutama kirja vaikutti mielenkiintoiselta, yksi niistä oli Yrsa Steniuksen vuonna 2008 ilmestynyt Koiria rakkautta ja surua.

Takakannen perusteella odotin hassunhauskoja koiratarinoita. Sisältö oli kuitenkin pettymys. Vaikka tiesin, kuka Stenius on, olisi minun pitänyt tietää vielä enemmän suomenruotsalaisista kulttuuripiireistä. Mäyräkoirat jäivät sivuosaan kun Stenius luotasi omia tuntojaan. Minua ärsytti myös se, että kirja ei edennyt kronologisesti vaan se hyppeli vuosikymmenestä ja koirasta toiseen ja sisälsi aivan liikaa epämääräisiksi hahmoiksi jääviä sukulaisia. En siis voi suositella kyseistä kirjaa.

Ajattelin kuitenkin jatkaa mäyräkoirakirjalinjalla ja tilata sivukirjastoomme Sesse Koiviston Mäyräkoiran päiväkirjan. Ainakin Koiviston Eläintarha olohuoneessamme -kirja teki minuun suuren vaikutuksen parikymmentä vuotta sitten.

2 kommenttia:

  1. Mäykkykirjoja on myös mm. Pekka Töpöhäntä & Mauri Mäyräkoira sekä samaisen Gösta Knutsonin kirjoittama Tumppi ja Tassu.

    VastaaPoista